Sivut

17.5.2016

Uhmakkuushäiriön esiintyvyyden muutoksista

Pikapäivityksenä havainnollistava kuva, olkaa hyvä.

Usein kuulee väitettävän, että lasten käytösongelmat lisääntyvät. Olen itsekin meinannut pariin otteeseen vedota tähän selittäessäni, miksi tutkimustyöni on hirmuisen tärkeää. Joka kerta olen kuitenkin törmännyt siihen, että en löydä kunnollista viitettä aiheelle - siis semmoista, jossa oikeasti olisi jotain pitkäaikaisseurantanumeroitakin, eikä vain ihmisten subjektiivista kokemusta lisääntymisestä.

Päätin lähestyä asiaa tarkastelemalla uhmakkuushäiriön esiintyvyyttä viime vuosikymmeninä aiheesta julkaistun tieteellisen kirjallisuuden valossa. Löysin asiasta pari katsausartikkelia [1,2], joiden perusteella piirin oheisen kuvan. Lähteissä, joista raportoitiin erikseen eri ikäryhmien ja sukupuolien tietoja, olen jotakuinkin hatusta vedetyin perustein valinnut kuvaan poikien luvut ja ikäryhmän, joka kattaa 10-vuotiaat.

Uhmakkuushäiriö diagnosoidaan, kun lapsi tai nuori ikätasosta ja tilanteen vaatimuksista poikkeavalla tavalla menettää helposti malttinsa, riitelee toisten kanssa, ei välitä säännöistä ja normeista, ärsyttää toisia ihmisiä tahallaan, syyttelee muita virheistään, on kostonhimoinen tai pahantahtoinen, ym [3]. Caninon ja kumppaneiden tutkimuksessa esiintyvyyseroihin eri tutkimuksissa vaikuttivat käytetyt diagnostiset kriteerit ja se, otettiinko niihin mukaan vaatimus toimintakyvyn alenemisesta oireiden vuoksi, mutta näiden lisäksi eivät esimerkiksi lasten ikäryhmä tai manner, jossa tutkimus oli tehty [2]. Tutkimuksen tekovuotta ei ollut heidän mallissaan valitettavasti mukana.

Tämän perusteella täytynee jättää se ongelmien lisääntymiseen vetoaminen nyt toistaiseksi ainakin väliin...

Lähteet:
[1] Comorbidity of internalizing disorders in children with oppositional defiant disorder. Boylan K, Vaillancourt T, Boyle M, Szatmari P, Eur Child Adolesc Psychiatry. 2007 Dec; 16(8) 484-494
[2] Does the prevalence of CD and ODD vary across cultures? Canino G, Polanczyk G, Bauermeister JJ, Rohde LA, Frick PJ, Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol. 2010 Jul; 45(7) 695-704
[3] Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, 5th (DSM-V), American Psychiatric Association, 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti