Sivut

18.11.2016

Niin siis minkäikäisenä päiväkotiin?

Nyt on uutisoitu, että "laittakaa lapsenne päiväkotiin", joten vilkaistaas vähän mitä siellä alkuperäisessä oikeastaan sanotaankaan. Tässä oleellinen Selventävä Kuva(tm) (pöllitty Facebookista).


Tässä on siis tehty lineaarisia malleja, joissa on yritetty ennustaa ylärivillä näkyviä asioita (onko esim. päätynyt toisen asteen koulutukseen jne) vaakariveillä listattujen asioiden pohjalta. Jokaisen ennustettavan osalle on laadittu kolme eri mallia (M1, M2, M3), joissa on mukana eri ennustajat (ne, joiden kohdalla vaakarivillä on numero). Tähdillä merkityt ovat tilastollisesti merkitseviä kussakin mallissa. "Average marginal effect" tarkoittaa, että onko kyseisellä asialla merkitystä, jos *kaikki muut* mallissa huomioidut seikat pidetään vakiona.

Eli esimerkiksi katsomalla malleja 1a, 1b, 1c voidaan nähdä, että aloitusikä liittyy koulutustasoon lapsen sukupuolesta riippumatta. Sukupuoli taas ei ennusta toisen asteen koulutuksen todennäköisyyttä jos päiväkodissa aloitusikä on huomioitu, mutta sen sijaan korkeampaan koulutukseen näillä vaikuttaisi olevan on itsenäinen vaikutus.

Malleja 1, 2 ja 3 eri ennustettaville vertailemalla taas nähdään, että aloitusiän vaikutus ei häviä, jos huomioidaan vanhempien koulutustaso; sen sijaan jos huomiodaan vielä vanhemmpien työllistyminen ja perheen tulot, aloitusiällä ei enää olekaan myöhempään koulutustasoon nähden itsenäistä vaikutusta.

Eli voidaan spekuloida (spekuloida vain, koska korrelaatio ja kausaliteetti eivät ole sama asia!) että päiväkodin aloittamisikään ehkä vaikuttavat vanhempien tulot ja työttömyys jollain tavalla, ja että nämä ehkä selittävätkin myös havaitun eron aloitusiän vaikutuksissa. Eli samantasoisenkin koulutuksen saaneiden vanhempien lapset päätyy päiväkotiin ja jatko-opintoihin eri tavoin riippuen niiden vanhempien työllisyystilanteesta ja tuloista. (Ei kauhean kaukaa haettua minusta.)

Taulukosta havaitaan myös, että esimerkiksi päiväkodin aloitusikä, vanhempien työttömyys tai vanhempien tulotaso eivät poista vanhempien koulutustason vaikutusta lapsen koulutustasoon. Koulutus "periytyy" yhteiskunnassamme vahvasti - eikä varhaiskasvatuksen aloitusikä pysty tätä vaikutusta juurikaan poistamaan.

Oleellisesti tosin malleista nähdään lisäksi, että päiväkodin aloittamisella ei ole myöhempään koulunkäyntiin nähden myöskään mitään haittaa. Kun tiedetään, että pienillä lapsilla oikeanlaisessa vuorovaikutuksessa olo on erittäin oleellista kognitiiviselle kehitykselle, voivat tästä tiedosta ottaa itselleen lohtua kaikki ne vanhemmat jotka stressaavat siitä, onko päiväkoti lähtökohtaisesti ehkä vuorovaikutuksellisesti tai sosiaalisesti 1-3-vuotiaille vahingollinen paikka.

Loppupäätelmä: hoitakaa lapsenne ihan niin kuin haluatte. Viekää huoletta päiväkotiin, jos tuntuu siltä. Tai olkaa viemättä. Ja jos haluatte parantaa lastenne koulutustasoa tulevaisuudessa, opiskelkaa ennemmin itse kuin optimoikaa lasta.


3.11.2016

Viimeisimmän esitelmäni kalvot löytyvät Slidesharesta. Ei muuta tällä herää, hyvää syksyn jatkoa lukijoille.

21.10.2016

Käytin sitten tämän työpäivän puhumalla koulukiusaamisesta netissä

Tänään olisi tutkijana pitänyt tehdä kaikenlaista muuta, mutta sen sijaan tehdyn lakiesityksen ja sen saaman julkisuuden vuoksi keskustelin koulukiusaamisesta netissä. Tässä muutamia katkelmia siitä, koottuna. Nämä ajatuksen perustuvat lukemaani kirjallisuuteen ja kokemaani todellisuuteen potilastyössä psykiatriseen hoitoon päätyneiden ala-asteikäiseten kiusaajien ja kiusattujen kanssa (ja itse koululaisena tietysti myös).

Onko oikein, että kiusattu lapsi joutuu vaihtamaan koulua, mutta kiusaaja ei?

Ensinnäkin kiusaajia siirretään jo nyt toisiin ryhmiin ja kouluihin. Lastenpsykiatrian poliklinikalta nähden ei ole mitenkään tavatonta, että jatkuvasti käytösongelmissa oleva lapsi siirretään toiseen ryhmään, toiseen kouluun tai erityisluokalle. Yleensä tätä ei esitetä sanktiona, vaan keinona auttaa kiusaajaa oppimaan parempia tapoja (ja hyvä niin!). Lakimuutosta sellaiseen ei siis tähän ainakaan aina tarvita. (En ole perehtynyt lakiesitykseen tarkemmin. Siinä todennäköisesti on muita tarpeellisia asioita, kun se on saanut eduskunnassa niin selvää kannatusta. En siis ota kantaa lakiesitykseen, ainoastaan siirtymisasiaan.)

Yleisesti, josko lähdettäisiin siitä, että ihan tapauskohtaisesti katsottaisiin kuka siirtyy vai siirtyykö kukaan? Ei voida nimittäin myöskään lähteä siitä, että ihmisen on pakko mennä takaisin paikkaan, jossa on tullut pahoinpidellyksi ja haukutuksi vuosia. Ei aikuiselta missään nimessä edellytettäisi paluuta rikospaikalle, jos siitä saa PTSD-tyyppisiä oireita, mutta lapsilta edellytetään ihan jatkuvasti. "Sehän on selvitetty jo ja kiusaajakin on siirtynyt muualle, meet nyt vaan reippaasti!"

Paras idea on, jos lähtökohtaisesti ei siirretä ketään ja asioihin puututaan sen sijaan suoraan ja kiusaaminen lopetetaan. Valitettavasti turhan usein kuitenkin tiukka asenne, että asiat on selvitettävä, johtaa siihen, että käytännössä kielletään väkivallan uhria poistumasta väkivaltatilanteesta (fyysisestä tai psyykkisestä). Se on katastrofi jota en todellakaan haluaisi enää kertaakaan joutua seuraamaan vierestä. (Tiedän myös, että ammattini vuoksi toiveeni ei tässä toteudu.)

Jos itse saisin muuttaa jotain tässä suhteessa perusopetuslaissa, säätäisin lapsille oikeuden kieltäytyä menemästä kouluun, jossa niitä kiusataan, ja kouluille velvollisuuden järjestää lapsen opetus kotona silloin kun lapsi käyttää tätä oikeuttaan.

Kiusaustilanteissa tällä hetkellä koulumme nimittäin varsin usein opettavat lapsille (uhreille, tekijöille ja sivustakatsojille), että kiusaamistilanteisiin on pakko mennä, jos se tilanne on välttämätöntä elämään kuuluvaa toimintaa. Se on minusta äärimmäisen vaarallinen opetus. Todisteita minulla ei mistään korrelaatioista tietenkään ole, mutta olen silti melko varma, että se ei voi olla vaikuttamatta myöhemmällä iällä esimerkiksi siihen, kuinka valmiita ihmiset ovat sietämään esimerkiksi perheväkivaltaa, työpaikkakiusaamista, tai asiatonta käytöstä esimiehiltään.

Jokaisen oikeus kieltäytyä menemästä tilanteisiin jossa oma fyysistä tai psyykistä koskemattomuutta loukataan pitäisi olla minusta päivänselvä asia. Kouluissa tällä hetkellä ei ole.

Miten kiusattua lasta voidaan auttaa olemaan ajautumatta uudestaan kiusatun rooliin, jos hän vaihtaa ryhmää tai koulua?

Se on tosi vaikea kysymys, eikä siihen ole mitään yleisluontoista vastausta.

Yksi mikä sitä komplisoi on se, että ilmeisesti on niin, että jos aikuiset olettaa, että jostakusta tulee helposti kiusattu, se on itseään toteuttava ennuste (aikuisten oletukset siirtyy älyttömän herkästi lapsiin, vaikka niitä ei lausuttaisi ääneen). Aikuisten pitäisi siis samaan aikaan pystyä auttamaan lasta niin ettei se joutuisi uhrin rooliin, mutta olla olettamatta, että se saattaa joutua. Öö joo ei ehkä onnistu.

Hyviä kokemuksia on käsittääkseni saatu joskus siitä, että jos uudessa koulussa huomataan pieniäkään viitteitä siitä, että lapsi ei ole ryhmäytymässä, luokkakavereille (tai valitulle joukolle niistä) kerrotaan ihan avoimesti, että siirtyminen johtuu siitä, että siirtyjällä on ollut edellisessä koulussa todella kamalaa. Ja että jos se reagoi omituisesti (suuttuu hipaisustakin, lukee ystävällistä heittoa kiusaamiseksi ja vastaa ilkeästi) se johtuu siitä, että se pelkää, että te aiotte aloittaa samanlaisen menon. Ja rekrytoidaan lapset olemaan siis ekstrakilttejä ja antamaan kiusatulle korjaavia kokemuksia, ihan avoimesti kertoen mikä sen homman tarkoitus on. (Useimmat lapset mielellään auttaa muita.)

Kiusattua lasta ei mielestäni saisi siirtää sellaiseen uuteen ryhmään, jossa on tai edes on aikaisemmin ollut kiusaamisilmiöitä. Uhrin rooliin helposti asettuva, muita vihamielisiksi tulkitseva helposti herättää sitten sen kiusaajan roolin siinä aikaisemmin olleissa, vaikka homma olisi jo kertaalleen saatu poikki, ja molempien käsitys itsestään vääristyy entisestään. Pitäisi pyrkiä valitsemaan poikkeuksellisen prososiaalinen ryhmä, jossa kaikki otetaan helposti mukaan. Tässä mennään usein metsään ja laitetaan kiusattu lapsi ryhmään, jossa on joku toinenkin yksinäinen syrjityksi tullut ajatuksella, että nehän voi sitte olla kavereita. Tämä vahvistaa lapsen käsitystä siitä, että hän ei voi olla oikeasti osa ryhmää vaan pitää valita kaverinsa muista "epäonnistuneista" yksilöistä joita oikea ryhmä "saa" pilkata.

Aikuisten pitää samoin muistaa se, että uhrikokemukset johtaa siihen, että yksilö ylitulkitsee muiden aloitteita pahantahtoisiksi tai vilpillisiksi. Joskus me aikuiset ajatellaan helposti, että lapsi tulee kiusatuksi, koska "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", ja jos koko ajan on vihamielinen muille niin saa samaa vastaan. Silloin voi käydä niin, että unohtuu, että kiusatun lapsen tapauksessa oletus siitä, että muut on vihamielisiä voi olla täysin realistinen siihen astisten kokemusten valossa, eikä ole kohtuullista odottaa muunlaista suhtatumista ennen kuin on luotu ympäristö, jossa ollaan (poikkeuksellisen) ystävällisiä.

Joskus lapsi tulee kiusatuksi koska häneltä puutuu tiettyjä sosiaalisia taitoja tai koska hän ihan oikeasti on jollain lailla "outo". Sosiaalisia taitoja voi harjoitella. Tämän puheeksiotossa lapsen itsensä kanssa pitää olla todella varovainen, koska lapset äärimmäisen helposti tulkitsee asioita binäärisesti ja vetää sellaisesta johtopäätöksen, että sua saakin kiusata kun oot tommonen. Joskus toimii kun asia esitetään niin, että nyt kun oot siirtymässä, niin siellä sä meet ihan uuteen ryhmään, haluaisitko sä sitä harjoitella jotain kikkoja joilla saa nopeammin kavereita. Tms. Aikuisten pitää taas tietysti koko ajan muistaa, että ei ole olemassa sellaisia lapsia, joita saa kiusata, samalla kun tiedostavat mitkä ne syyt ovat jotka altistavat tätä lasta kiusaamiselle. (Helppoo on! Perin.) Kiusatulta lapselta puuttuvia sosiaalisia taitoja tai tämän häiritseviä ominaisuuksia ei mielestäni tule ottaa puheeksi (lapsen kanssa tai kuullen, siis), jos ei ole samantien tarjota apua niiden harjoittamiseksi. Silloin nimittäin juuri tulee vahingossa "sanoneeksi", että sä kun oot tommonen eikä sille ny mitään voi.

Sitten on semmonen seikka, että kaikista lapsista ei oikeasti ole yhtä helppoa pitää. Jotkut lapset jotka tekee aika ikäviäkin juttuja on aikuisista usein mukavia tyyppejä, ja joskus aikuiset ihan oikeasti kokee uhrin sellaiseksi, että tekee itsekin välillä mieli nälviä tai tönäistä, kun se on niin kamalan hankala. Tän myöntäminen on kasvatusammattilaisille joskus vaikeeta. Kuitenkin "kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen" ja oma puolueellisuutensa olisi hyvä hahmottaa näissä. Ehkä auttaa, jos opettaja pyrkii olemaan vähän ylimääräisen kiltti ja joskus ehkä lepsukin niille, joista ei pidä, ja vaatia vähän enemmän asiallista käytöstä niiltä, joiden "temput" lähinnä hymyilyttää eikä ärsytä. Silloin molemmat ohjautuu lähemmäs samankaltaisuutta...

Puheeksiotto lapsiryhmässä herätti jännitystä.
Kiusaaminen on ryhmäilmiö. Siinä on aina paitsi tietty kiusaaja ja kiusattu myös mukanakiusaajat ja hiljaiset sivustakatsojat. Heidän roolinsa on aivan avainasemassa; he voivat käytännössä päättää jatkuuko kiusaaminen vai lopetetaanko se. Silloinkin, kun tietty kiusaaja voidaan nimetä ja identifioida, kiusattu usein kokee, että "kaikki kiusaavat", koska kukaan ei puutu kiusaajan tekemisiin. Ajatus, että kiusaamisilmiöt voitaisiin lopettaa puuttumalla vain kiusaajaan ja kiusattuun, eikä siihen miten ryhmä sallii kiusaamisen, on täysin utopistista. Moni sivustakatsoja tai mukanakiusaaja myös kärsii vääryyden näkemisestä tai siitä, että on ikään kuin "pakotettu" asemansa vuoksi osallistumaan sellaiseen.

Kiusaamisen puheeksiottoon lapsiryhmässä pätee muuten sama kuin ylipäätään melkein aina vaikeiden asioiden puheeksiottoon lasten kanssa: oikeasti ne lapset tietää jo, että se vaikea asia on olemassa. Lapsille "kertomisen" vaikeus on aikuisen päässä ja johtuu aikuisen estoista ja siitä että aikuinen toivoo (realiteettien vastaisesti) että lasten ei tarvitsisi tietää tällaisista eikä kantaa niistä huolta tai vastuuta.


Olemalla ottamatta asiaa puheeksi ja rekrytoimatta ryhmää auttamaan aikuinen antaa signaalin, että ihmisten kuuluu teeskennellä, että heidän ryhmässä havaitsemansa vääryys ei koske heitä tai ole heidän asiansa.

Sekin on vaarallinen opetus, erityisesti nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä.

11.10.2016

Tein neljäsluokkalaisen kotitehtävän

Sain käsiini (Mediakasvattajien verkoston kautta) neljäsluokkalaisten internet-aiheiset kotitehtävät. Läksyksi oli annettu oheiset väittämät sekä kaavake, johon piti kirjata oma netin käyttönsä neljän päivän ajan. Tehtävänanto oli muotoiltu sillä tavalla, että neljäsluokkalaiset eivät uskaltaneet täyttää seurantaa rehellisesti, vaan täyttelivät tavalla, jonka halusivat aikuisen kuulevan. (Ruutuaikakyselyjen tavallinen ongelma tämä, ilmeisesti.)

Tässä omat vastaukseni tehtäviin.
Pohdi seuraavia väittämiä yksin tai parisi kanssa. Merkitse, oletko samaa mieltä (S) vai eri mieltä (E). Perustele mielipiteesi.
Alle 12-vuotias on liian nuori omistamaan kännykän, jolla pääsee vapaasti internetiin, koska siellä on niin paljon pelottavia asioita.
E. 12-vuotias tarvitsee internetkännykkää esimerkiksi yhteydenpitoon. Tekstarit ja puhelut tulevat kalliimmaksi kuin WhatsApp ym somevälineet. Myös bussiaikataulut, kartat ym ovat enevästi kätevimmin käytettävissä netissä. 12-vuotias on riittävän vanha, jotta hän osaa keskustella sallittujen paikkojen rajoista vanhempiensa kanssa, niin Internetissä kuin livenäkin.
Puoli tuntia internetin käyttöä päivässä on sopiva määrä neljäs- ja viidesluokkalaiselle.
E. Neljäs- ja viidesluokkalaiset osaavat jo käyttää Internettiä monipuolisesti, esim. yhteydenpitoon kavereiden ja vanhempien kanssa, bussiaikataulujen ja säätiedotusten tarkistamiseen, tiedonhakuun. Puolen tunnin keinotekoinen, kategorinen rajoitus ei ole asiallinen tapa rajoittaa kenenkään netinkäyttöä. (Puolen tunnin rajoitus esimerkiksi hömppävideoiden katselulle päivässä saattaa olla järkevä.)
Internetissä pitää olla hyvin varovainen, koska siellä on paljon väärää tietoa ja myös epärehellisiä ihmisiä. 
S/E. Internetissä, kuten maailmassa yleensäkin, pitää toki muistaa, että kaikki kirjoitettu ei ole totta eivätkä kaikki ihmiset hyväntahtoisia. Ihan tavallinen maalaisjärkinen varovaisuus kuitenkin riittää.
Vanhempien on vaikea valvoa, noudattavatko lapset heille annettuja ohjeita internetin käytöstä.
S. Vanhempien on tosiaan jo ala-asteikäistenkin kanssa vaikea valvoa lasten tapoja ylipäätään. Esimerkiksi voi olla vaikea tietää, sortuuko oma lapsi koulumatkalla tai internetissä kiusaamaan muita. On tärkeää, että aikuisilla ja lapsilla on arkisissa asioissa hyvät keskusteluyhteydet, niin että lapset uskaltavat kertoa, jos näkevät tai kokevat jossain (netissä tai livenä) jotain pelottavaa tai tekevät jotain kiellettyä.
Lapset tekevät internetissä paljon sellaisia asioita, joista vanhemmat eivät tiedä. 
S. Lapset ylipäätään tekevät paljon sellaisia asioita, joista vanhemmat eivät tiedä. Vanhempien ei enää kouluikäisten kohdalla tarvitsekaan tietää ihan kaikesta. Tärkeintä on, että lapset kuuntelevat vanhempia, kun nämä kertovat mikä on vaarallista, ja kertovat itse aikuiselle kun jokin painaa mieltä.

Seurannan aion valitettavasti suorittaa muistelemalla takaperin.

PE: Aamulla bussiaikataulun ja säätiedotuksen katsominen ja YLEn uutisotsikot sekä Facebook, osin aamukahvia juodessa ja loput bussissa. Nibblersin peluuta kun lukeminen loppui. Yhteensä n. 1,5 tuntia. Töissä 7,5 tuntia, tästä lounasta lukuunottamatta koko ajan internet auki, käytössä lähinnä Terveysportti-palvelu (ammattilaisille tarkoitettu tiedonhakupalvelu jossa mm. lääkevalmisteiden tietoja, sairauksien diagnostiikka- ja hoitosuosituksia sekä ICD-10 tautiluokituksen koodit) sekä Oppiportti, josta luin psykiatrian oppikirjaa (olen vasta aloittanut työpätkän eikä paperitöitä ole vielä kertynyt paljoakaan, joten ehdin lukea). Sivussa myös Facebook. Chat-viestejä äidilleni, joka oli menossa hakemaan lapsiani päiväkodista. Sairaskertomusjärjestelmäkin on toki verkossa vaikkei julkisessa internetissä olekaan. Jos sekin lasketaan, työajasta ehkä 4-5 tuntia netissä. Illalla katsoin lasten kanssa piirrettyjä Areenasta ehkä n. 45 minuuttia ja selailin vielä sitä Facebookia. Kokonaisaika vuorokaudessa n. 10 tuntia, ehkä 6-7 jos sairaskertomusjärjestelmää ei katsota internetiksi.

LA: Aamulla uutisotsikot ja FB, ehkä n. 0,5 tuntia. Viestittelyä äidille koskien kompostia ja puutarhapalstaa. Lasten ollessa tanssitunnilla luin sähkökirjaa noin tunnin, lasketaanko se? (Se on netissä kiinni, mutta kirja on ladattuna paikalliselle laitteelle.) Samalla viestittelyä miehelle, joka oli käyttämässä kissaa eläinlääkärillä (kissa voi hyvin, kiitos kysymästä), eli ehkä lasketaan. Postista tuli viesti, että paketti on saapunut. Käytiin hakemassa se, jolloin toki pakettiautomaatin numero piti myös siitä viestistä katsoa. Kävin kaupassa ja katsoin siis myös kauppalistaa Google Keepistä. Kotona avasin Postin tuoman uuden lautapelin, otin siitä kuvia Facebookiin ja kyselin kavereita kylään pelaamaan. Pelin aikana otin lisää kuvia. Kokonaisaika vuorokaudessa varmaan luokkaa 4 tuntia.

SU: Aamulla sama meininki, hidas aamu joten uutisiin ja someen meni pidempään, varmaan 1,5 tuntia. Ruokaa laittaessa kuuntelin Audiblesta äänikirjaa, n. tunti. Katsoin Googlemapsista miten päästään lapsen kaverisynttäreille ja käytin sitä ajomatkan ajan navigaattorina, n. 20 minuuttia. Takaisin ajaessa lisää sitä äänikirjaa, sama matka. Iltapäivällä piti siivota ja vaihtaa akvaarioon vesiä, joten äänikirja vaan jatkui, Audiblen mukaan yhteensä yli 5 tuntia sunnuntaina! Illalla vaihdoin paperikirjaan, joten siitä ei enää tule kai tunteja. (Vähän vaikee tämä nyt kyllä kun kirjanluvun tunnit riippuu siitä, mikä laite.) Katsoin pikaisesti sähköpostit, että onko siellä mitään mihin on pakko reagoida ennen tiistaita. Kokonaisaika varmaan jotain 8-9 tuntia jos kaikki lasketaan.

MA: Aamu ja duuni kuten pe, paitsi vähemmän chattiviestejä äidille ja enemmän käytännön asioista henkilölle, joka järjestää minua puhumaan koulullensa marraskuussa. Kirjana Oppiportin sijaan huoneesta löytynyt Päihdepsykiatria, joten opiskelusta työaikana ei nyt tule tunteja. Lasten katsoessa piirrettyjä (Areenasta) lueskelin itse vieressä kännykästä Facebookia ja pelasin Nibblersiä. Kokonaisaika 8-9 h, kolmisen tuntia vähemmän jos sairaskertomuksia ei lasketa.

Saisinkohan täydet?

PS. Pidätkö kirjoituksistani? Haluaisitko nähdä niitä useammin? Liity tilaajaksi Patreonissa!
Haastattelu- ja esitelmäpyynnöt osoitteella jaana.wessman@iki.fi

7.9.2016

Uusia media-aikasuosituksia suoraan Amerikasta!

American Academy of Pediatrics - yhdysvaltalainen lastenlääkäriyhdistys - on viime vuoden loppupuolella julkaissut uudenlaisia ajatuksia mediankäyttösuosituksista[1] lapsille pidettyään aiheesta symposiumin[2]. Suositukset löytyvät internetistä maksumuurin takaa[1], luovasti googlaamalla, sekä nyt suomeksi käännettyinä alta. (Otan mielelläni vastaan palautetta käännöksestä.)

Kahden tunnin ehdotonta rajaa symposium ei enää nykyaikana pitänyt järkevänä. Sen sijaan he halusivat lähettää vanhemmille seuraavat viestit:
  • Digimedia on vain eräs ympäristö. Lapset tekevät samoja asioita kuin ennenkin, mutta nyt myös virtuaalisesti. Niin kuin millä tahansa ympäristöllä, myös medialla voi olla positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia. 
  • Vanhemmuus ei ole muuttunut. Samat säännöt vanhemmuuteen pätevät virtuaalisissa ja elävissä ympäristöissä. Leiki lastesi kanssa. Aseta rajoja; lapset tarvitsevat ja toivovat niitä. Opeta ystävällistä käytöstä. Osallistu. Tunne lapsesi ystävät ja tiedä missä he näiden kanssa liikkuvat.
  • Esimerkin näyttäminen on tärkeää. Rajoita omaa median käyttöäsi, ja näytä mallia käytöstavoista netissä. Läsnäoleva vanhemmuus edellyttää myös kasvokkain oloa ilman ruutuja.
  • Ihmiset oppivat toisiltaan. Neuropsykologinen tutkimus osoittaa, että aivan pienet lapset oppivat parhaiten vastavuoroisessa kommunikaatioyhteydessä. "Puheaika" lasta hoitavan aikuisen ja lapsen välillä on välttämätöntä puheen kehitykselle. Passiivinen videoiden katselu ei edistä puheen kehittymistä vauvoilla ja taaperoilla. Mitä enemmän median käyttö sisältää vuorovaikutteisuutta, sitä enemmän kehityksellistä hyötyä siitä on (esimerkiksi taaperon jutellessa videoyhteyden välityksellä matkoilla olevan vanhemman kanssa). Varsinaisen median opetuskäytön mahdollisuudet alkavat noin toisen ikävuoden jälkeen, jonka jälkeen sopivasti valituista ohjelmista voi olla myös hyötyä erityisesti kehitykseltään eri syistä hitaiden lasten ottaessa toisia kiinni.
  • Sisällöllä on väliä. Sisällön hyvällä laadulla on enemmän merkitystä kuin käytetyllä tekniikalla tai mediaan käytetyllä ajalla. Valvo sitä mihin lapsi käyttää aikaansa sen sijaan, että vain laitat ajastimen käyntiin.
  • Luotettavat lähteet auttavat sisällön valikoimisessa. Sovelluskaupoista löytyy yli 80 000 sovellusta, jotka on merkitty "opetuspeleiksi", mutta todellisia tutkimuksia näiden toimivuudesta on erittäin vähän. Pelkkä interaktiivinen nappien painelu ja ruudun pyyhkäisy ei tee sovelluksesta opettavaista. Internetissä on sivustoja, esimerkiksi Common Sense Media, joissa on arviointeja pelien, ohjelmien ja sovellusten sopivuudesta eri ikäisille. 
  • Yhdessä tekemisellä on väliä. Perheen osallistuminen median käyttöön edesauttaa sosiaalista vuorovaikutusta ja oppimista. Pelaa tietokonepelejä yhdessä lapsesi kanssa. Mielipiteesi ja näkökulmasi vaikuttavat siihen, millaisen kokemuksen lapsi saa medioista. Taaperoitten kanssa yhdessä katsominen on välttämätöntä. 
  • Leikkiaika on tärkeää. Jäsentämätön leikki- ja vapaa-aika kehittää luovuutta. Järjestä lapselle päivittäistä ruudutonta aikaa, erityisesti pienille lapsille. 
  • Aseta rajoja. Teknologian käytöllä, niin kuin kaikella muullakin, täytyy olla järkevät rajat. Estääkö tai haittaako lapsesi teknologian käyttö hänen muita tekemisiään?
  • Teinien on ihan OK olla online. Kaverisuhteet myös netissä ovat olennainen osa tämänpäivän teinien kehitystä. Sosiaalinen media voi tukea identiteetin muodostusta. Opeta teini-ikäiselle käytöstapoja niin virtuaalisissa kuin elävissäkin ympäristöissä. Pyydä teinejä näyttämään ja kertomaan mitä he tekevät netissä, jotta ymmärrät sekä sisältöjä että konteksteja. 
  • Luo teknologiavapaita vyöhykkeitä. Rauhoita perheen yhteinen ruoka-aika. Lataa laitteet öisin, makuuhuoneiden ulkopuolella. Näin lisäät perheen yhteistä aikaa ja edistät terveellisempiä ruoka- ja nukkumaanmenotapoja. 
  • Lapset ovat lapsia. Lapset tekevät virheitä, myös median käytössään. Nämä tilanteet ovat kasvatusmahdollisuuksia, jos ne käsitellään empaattisesti. Nuoren hankkiutuminen tiettyihin vakaviin tilanteisiin, kuten nettiseksi tai itsensä vahingoittamiseen liittyvät kuvat/kirjoitukset, tarkoittavat sitä, että on syytä arvioida onko nuorella muutakin riskikäyttäytymistä.  
[1] Brown et al. Beyond 'turn it off': How to advise families on media use. AAP News, 36(10), October 2015.
[2] Proceedings of Growing up Digital: Media Research Symposium. American Academy of Pediatrics, 2015.

PS. Pidätkö kirjoituksistani? Haluaisitko nähdä niitä useammin? Liity tilaajaksi Patreonissa!
Haastattelu- ja esitelmäpyynnöt osoitteella jaana.wessman@iki.fi

6.8.2016

Digipelineuvoja

Pidin Ropeconissa esitelmän aiheesta "Voiko tietokonepeleistä tulla riippuvaiseksi?". Sen jälkeen minulta on kysytty neuvoja monenlaisiin pelitilanteisiin. Kerään niitä kootusti tähän.

Nuorelle pelaajalle, jonka vanhemmat ovat pelaamisesta huolissaan: 
  • Rauhoita vanhempiasi hoitamalla asialliset hommat - käy koulussa, tee läksyt, mene ruokapöytään, lähde sukujuhliin, älä skippaile treenejä jos vanhemmat ovat yhteisellä sopimuksella maksaneet jonkun harrastuksen, mene ajoissa nukkumaan. Vanhemmat hermostuvat helposti jos joku asia on hoitamatta, ja joskus alkavat syyttää siitä ensimmäisenä mieleentulevaa ajanvietettä. Niin kauan kuin asia edelleen on hoitamatta, heidän on ehkä vaikea päästä eroon jumittuneesta ajatuksestaan. Heidän on helpompi kuunnella järjen puhumista jos hoidat heitä stressaavan asian ensin kuntoon. 
  • Kun vanhempasi nalkuttavat siitä, että vain pelaat kaiken aikaa, he eivät itse asiassa välttämättä ole huolissaan pelaamisesta. He saattavat myös kaivata huomiotasi, mutta eivät osaa sanoa sitä suoraan, koska teini-ikäisille lässyttäminen tuntuu heistä nololta. Anna heille huomiota. Laita ruokapöydässä, heidän kotiin tullessaan jne kone ja kännykkä pois, juttele heille, kysy miten heidän päivänsä on mennyt. Jos he ovat kiireisiä, voit vaikka tarjoutua auttamaan jossain kotityössä ja jutella heille samalla. Kun he ovat saaneet hetken keskustella kanssasi tai ehkä halatakin, he sietävät paremmin sitä että olet muissa mailmoissa seuraavat pari tuntia. 
  • Kerro vanhemmillesi peleistä ja pyydä heitä pelaamaan kanssasi. Monet aikuiset ovat luonnostaan epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan, mutta totuttuaan asioihin suhtautuvat niihin lunkisti, saattavat jopa innostua niistä. Monet vanhemmat ovat imarreltuja jos heidän lapsensa haluaa näyttää heille jotain itselleen tärkeää asiaa, eikä heitä välttämättä ole vaikea saada kokeilemaan jos esität asian niin, että sinä haluaisit, että juuri he pelaisivat kanssasi. 
  • Jos vanhempasi tykkäävät lukea ja etsiä tietoa internetistä, voit suositella heille Pelitaito-sivustoa. 
Peliharrastajalle, joka haluaa ehkäistä pelihaittoja omalla kohdallaan:
  • Turvaa yöuni. 
    • Tällä hetkellä tutkimusnäyttö viittaa vahvasti siihen, että lukuunottamatta ergonomisia ongelmia, pelien haittavaikutukset syntyvät pitkälti univajeen kautta. 
    • Asenna tarvittaessa koneellesi automaattinen koneen sammutus tiettynä kellonaikana. 
    • Käytä ruudunpunertimia (f.lux, Twilight), jos pelaat kun nukkumaanmenoaikaan on alle 2 tuntia.  Huomioi, että ruudunkirkkautta pitää myös himmentää, pelkkä valonsävyn muutos ei ilmeisesti riitä. 
    • Mieti ajankäyttöäsi pelikohtaisesti - kuinka paljon aikaa on jäljellä, kuinka paljon tämän pelin tasoon/missioon/raidiin/kierrokseen yleensä menee? Voinko tallettaa kesken? Älä aloita, jos et ehdi lopettaa.
  • Huolehdi fyysisestä kunnostasi. 
    • Koita järjestää pelipisteesi edes jotenkin ergonomiseksi ja niin, että voit vaihtaa asentoja.
    • Pidä taukoja, nouse koneelta, kävele ympäri, venyttele. 
    • Ulkoile tai harrasta liikuntaa säännöllisesti. (Pelaa vaikka välillä Pokemon Go:ta.)
  • Älä pakene huoliasi peliin.
    • Pelit ovat oiva rentoutumiskeino eikä siinä ole mitään pahaa, mutta jos pelaat koska et kestä omia ajatuksiasi ilman uppoutumista muualle, olet riskissä kehittää pelihäiriön.
    • Hoida asialliset hommat (työ/koulu, perhe ja suku) jotta et joudu pakenemaan peleihin stressiä niiden hoitamatta jättämisestä ja ajaudu kierteeseen.
Pelaamista vasta aloittelevien pienten lasten vanhemmalle: 
  • Pelaa lapsen kanssa. 
  • Pelaa lapsen kanssa.
  • Pelaa lapsen kanssa.
  • Tehkää muutakin kivaa yhdessä.
  • Menkää ajoissa nukkumaan.
Omasta pelaamisestaan huolestuneelle: 
  • Jos olet huolestunut siitä kuinka paljon pelaat etkä silti ole onnistunut vähentämään pelaamista, on syytäkin olla huolissaan.
  • Tee realistisia, lyhyen tähtäimen päätöksiä: päätä olla pelaamatta tänään, tai laadi itsellesi aikataulu seuraavalle viikolle. 
  • Aloita vähentämällä pelaamista erityisesti iltaisin. Kun nukut paremmin, sinun on helpompi myös hillitä itseäsi ja sitä kautta pelaamisen vähentäminen helpottuu.
  • Jos toimintakykysi on romahtanut (et pysty hoitamaan työtäsi/opiskeluasi tai perhevelvoitteitasi), hanki apua. EHYT ry:n sivuilta löytyy linkkivinkkejä siitä minne suuntaan lähteä. Oman kunnan mielenterveyspalveluihin voi myös aina olla yhteydessä kun on huolissaan oman elämänhallinnan asioista, riippumatta ongelman syistä.
Vanhemmille, jotka miettivät sopivia pelipelisääntöjä perheeseen:
  • Jos teillä jo on joku säännöstö johon kaikki perheenjäsenet ovat tyytyväisiä ja kaikki voivat hyvin, hyvä! If it ain't broken, don't fix it. Pelaamista ei ole tarpeen rajoittaa, jos siitä ei ole tällä hetkellä haittaa. Toisaalta ruutuaikarajoitteistakaan ei ole haittaa, jos sovitut rajat sopivat kaikille asianomaisille. 
  • Rajoita pelaamisen laatua, älä määrää. 
    • Huolehdi, että lapsen pelaamat pelit ovat hänen ikätasoonsa sopivia. 
    • Kiellä tietty peli, jos huomaat jatkuvasti sen kiihdyttävän lasta liikaa. 
    • Jos lapsi pelaa toisten ihmisten kanssa, valvo että hän noudattaa hyviä käytöstapoja myös online ja pitää lupauksensa (esimerkiksi osallistua tiettynä aikana). Raivoaminen, kiroilu ja toisten haukkuminen eivät kuulu internettiin yhtään sen enempää kuin koulun pihallekaan, ja lupaus olla kavereiden kanssa on lupaus vaikka se koskisikin virtuaalista yhdessäoloa.
  • Edellytä asiallisten hommien hoitamista, älä pelaamisen väliin jättämistä. Efekti on ehkä sama koska aika on rajallista, mutta lapsen on helpompi ymmärtää vaatimus tehdä tärkeitä asioita kuin vaatimus jättää kivan asian tekeminen väliin. 
  • Rajoita pelaamista nimenomaan iltaisin, vaikkapa seuraavilla konsteilla:
    • Sopikaa, että lapsi voi vapaasti pelata koulusta pääsyn ja iltaruuan välillä, mutta iltaruuan jälkeen enää max N minuuttia ja vain kun läksyt on tehty. (N määräytyy rytminne mukaan.)
    • Pistäkää tietokoneet pois päältä viimeistään tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa ja tehkää jotain muuta yhdessä.
    • Kännyköitä ei oteta makuuhuoneisiin.
  • Samat säännöt koko perheelle. Pelaamiskielto illalla myöhään koskee myös aikuisia - valvominen ei ole aikuiselle yhtään sen tervellisempää kuin lapsillekaan. 
  • Järjestäkää perheen yhteistä ruudutonta aikaa.
  • Opeta lasta pikkuhiljaa itse valvomaan omaa ajankäyttöään. Jos olet munakellolla vahtinut lapsesi pelaamista teini-ikään saakka ja rajoittanut sen huomattavasti pienemmäksi kuin tämä toivoisi, on jokseenkin varmaa, että pelaaminen karkaa käsistä kun hän pääsee haukankatseesi alta pois.
  • Muista, että pelaamiseen käytetty aika ei sinänsä ennusta mitään ongelmia, jos muu elämä sujuu. Jos kaikki on hyvin, kaikki on hyvin - pelaamista ei tarvitse rajoittaa "varmuuden vuoksi" terveyshaittojen ehkäisemiseksi, toisin kuin esimerkiksi karkin syöntiä. CTFD.
EDITed to add: Niille, jotka eivät ymmärrä pelaamista, eivätkä käsitä miksi joku ei mieluummin kerää mustikoita: 


PS. Pidätkö kirjoituksistani? Haluaisitko nähdä niitä useammin? Liity tilaajaksi Patreonissa!
Haastattelu- ja esitelmäpyynnöt osoitteella jaana.wessman@iki.fi

30.5.2016

Alkoholin saatavuusrajoitusten yhteydestä kulutukseen ja haittoihin

Nyt kun päivänpolitiikan polttavin kysymys on se, saako neloskaljaa ostaa maitokaupasta, esitetään julkisuudessa jatkuvalla syötöllä erilaisia, keskenään täysin ristiriitaisia väitteitä alkoholin saantirajoitusten vaikutuksesta kulutukseen. Ottamatta erityisesti kantaa alkoholipoliittisiin toimenpiteisiin, väitteet ettei alkoholin saatavuudella olisi yhteyttä kulutukseen ja kulutuksella haittoihin ovat tilastojen valossa varsin epäuskottavia. Katsotaanpa pari kuvaa.

Kuva 1. Alkoholin kulutus Suomessa (lähde: THL). Pystyviivat JW.
Kuvassa 1 näemme alkoholin kokonaiskulutuksen 15 vuotta täyttänyttä kansalaista kohti 1960-luvulta eteenpäin. Pystyviivat olen askarrellut kuvaan omin päin ja ne kuvaavat seuraavia alkoholipoliittisia päätöksiä:
  1. Keskiolut vapautuu ja sitä saa alkaa ostaa maitokaupoista. Samaan aikaan kokonaiskulutus lähtee nousuun. 
  2. Kokonaiskulutus uhkaa tasaantua, mutta lähtee kuitenkin uudestaan kasvuun. Samaan aikaan viinakortit poistuvat käytöstä.
  3. Alkoholin mainonta kielletään. Suomalaiset juovat kuten ennenkin noin 1980-luvun puoliväliin saakka, jolloin hetkellisesti alettiin vetää viinaa vähän enemmänkin (en löytänyt tälle alkoholipoliittista selittäjää; yhteiskunnallisesti samaan aikaan mm. väestö vaurastui ja nuorten juominen lisääntyi).
  4. Mietojen alkoholijuomien mainonta sallitaan. Alkoholin käytön kulutuksen lasku pysähtyy. 
  5. Viro liittyy EU:hun, alkoholin tuonti tulee vapaammaksi. Suomi laskee alkoholiverotusta. Tilastoimattomassa kulutuksessa on hetkellinen piikki, tilastoitu kulutus jatkaa tasaista kasvuaan.
  6. Suomi ja Viro molemmat nostavat alkoholiverotusta.
  7. Suomi nostaa alkoholiverotusta edelleen. 
Käyrää katsomalla kahdella alkoholipoliittisella toimella tämän historian aikana on sellainen ajallinen yhteys kulutuksen muutoksiin, että uskaltaisin laittaa rahani likoon kausaliteetin puolesta: keskioluen tulemisella ruokakauppoihin ja samanaikaisella Viron tuonnin helpottumisella ja alkoholiveron laskulla. Mielenkiintoisesti samaan aikaan kun mietojen juomien mainonta sallittiin lisääntyi nimenomaan tilastoimaton kulutus - mutta Alkosta ostettu viinamäärä pysyi ennallaan. 

No nyt tulee tietysti joku ja sanoo, että eihän alkoholin kulutuksella välttämättä ole mitään yhteyttä haittoihin - kun juopothan juo juotavansa joka tapauksessa ja kunnon kansalaiset on ne jotka ostaa kaljansa ruokaostosten yhteydessä.

Kuva 2. Lähde: THL / Sotkanet.fi.
Kuvaan 2 olen piirtänyt vastakkain alkoholin kokonaiskulutuksen ja alkoholikuolemien määrän per 100,000 asukasta, 15 vuoden ajalta. Yhteys on jotakuinkin selvä (joskaan tuskin aidosti lineaarinen - itse arvelen, että Suomessa kuoltiin ryyppäämisen seurauksena myös ennen 1960-luvun puoliväliä, jolloin kokonaiskulutus oli alle 6 l/henkilö)

Usein kuulee myös väitettävän, että kieltolaki on aiheuttanut Suomessa alkoholinkäyttökulttuurin muutoksen - että ennen kieltolakia olisi juotu sivistyneemmin ja että kieltolain aikana alkoholin kulutus lisääntyi. Todennäköisesti näin ei ollut. Aikalaislähteiden mukaan kieltolain perusteena oli nimenomaan holtiton juomatapa. Ennen kieltolakia Suomessa juotiin kansainvälisesti vertailtuna aika vähän, kieltolain aikana kokonaiskulutus todennäköisesti laski hieman ja moni aikaisemmin vähän juonut jätti juomisen kokonaan kulutuksen keskittyessä ongelmakäyttäjille. Kieltolain jälkeen kulutus palasi suunnilleen lakia edeltävälle tasolle ja alkoi siitä sitten pikkuhiljaa nousta. [*]

PS. Pidätkö kirjoituksistani? Haluaisitko nähdä niitä useammin? Olisitko halunnut nähdä nämä kuvat jo viime viikolla ja ehkä pyytää kirjoitukseen jotain tarkennusta? Liity tilaajaksi Patreonissa!

17.5.2016

Uhmakkuushäiriön esiintyvyyden muutoksista

Pikapäivityksenä havainnollistava kuva, olkaa hyvä.

Usein kuulee väitettävän, että lasten käytösongelmat lisääntyvät. Olen itsekin meinannut pariin otteeseen vedota tähän selittäessäni, miksi tutkimustyöni on hirmuisen tärkeää. Joka kerta olen kuitenkin törmännyt siihen, että en löydä kunnollista viitettä aiheelle - siis semmoista, jossa oikeasti olisi jotain pitkäaikaisseurantanumeroitakin, eikä vain ihmisten subjektiivista kokemusta lisääntymisestä.

Päätin lähestyä asiaa tarkastelemalla uhmakkuushäiriön esiintyvyyttä viime vuosikymmeninä aiheesta julkaistun tieteellisen kirjallisuuden valossa. Löysin asiasta pari katsausartikkelia [1,2], joiden perusteella piirin oheisen kuvan. Lähteissä, joista raportoitiin erikseen eri ikäryhmien ja sukupuolien tietoja, olen jotakuinkin hatusta vedetyin perustein valinnut kuvaan poikien luvut ja ikäryhmän, joka kattaa 10-vuotiaat.

Uhmakkuushäiriö diagnosoidaan, kun lapsi tai nuori ikätasosta ja tilanteen vaatimuksista poikkeavalla tavalla menettää helposti malttinsa, riitelee toisten kanssa, ei välitä säännöistä ja normeista, ärsyttää toisia ihmisiä tahallaan, syyttelee muita virheistään, on kostonhimoinen tai pahantahtoinen, ym [3]. Caninon ja kumppaneiden tutkimuksessa esiintyvyyseroihin eri tutkimuksissa vaikuttivat käytetyt diagnostiset kriteerit ja se, otettiinko niihin mukaan vaatimus toimintakyvyn alenemisesta oireiden vuoksi, mutta näiden lisäksi eivät esimerkiksi lasten ikäryhmä tai manner, jossa tutkimus oli tehty [2]. Tutkimuksen tekovuotta ei ollut heidän mallissaan valitettavasti mukana.

Tämän perusteella täytynee jättää se ongelmien lisääntymiseen vetoaminen nyt toistaiseksi ainakin väliin...

Lähteet:
[1] Comorbidity of internalizing disorders in children with oppositional defiant disorder. Boylan K, Vaillancourt T, Boyle M, Szatmari P, Eur Child Adolesc Psychiatry. 2007 Dec; 16(8) 484-494
[2] Does the prevalence of CD and ODD vary across cultures? Canino G, Polanczyk G, Bauermeister JJ, Rohde LA, Frick PJ, Soc Psychiatry Psychiatr Epidemiol. 2010 Jul; 45(7) 695-704
[3] Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, 5th (DSM-V), American Psychiatric Association, 2013

12.5.2016

Tietokonepelit eivät ole vaarallisia - tietokonepeliriippuvuus on

Kuva: pixabay.com
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten tietokonepelien pelaamisen määrä sinänsä ei ennusta lapsille myöhemmin kehittyviä mielenterveyden ongelmia. Nämä kirjoitukset herättävät aina hämmennystä ja kysymyksiä, sillä käytännössä kaikki alan ammattilaiset ja aika moni maallikkokin tuntee jonkun ihmisen, jolle tietokonepelit todellakin ovat ongelma. Miten ihmeessä voi olla niin, että näin yleisesti tunnettu ilmiö ei muka olekaan olemassa?

Mutta onhan se olemassa. Tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että tietokonepelien pelaaminen sinänsä ei ole ongelma - mutta tietokonepeliaddiktio on. Jos tietokonepelien käytöstä haastatellaan lapsia ja nuoria kysymällä riippuvuusoireista käytetyn ajan sijaan, on yhteys sekä psyykkisiin [1] että fyysisiin [2] oireisiin nähtävissä. Erityisesti yhteys on havaittavissa, vaikka tutkimusaineistona olisi ainoastaan nuoria, jotka kaikki pelaavat .

Mitä riippuvuus sitten tarkoittaa? Yleisen määritelmän mukaan riippuvuus on pakonomaista hakeutumista jonkin mielihyvää tuottavan toiminnan pariin huolimatta siitä, että toiminnalla on huomattavia negatiivisia seurauksia [3 ja viitteet]. Tietokonepeliriippuvuuden mittaamiselle ei ole vakiintunutta tapaa, mutta esimerkiksi seuraava kyselyä on käytetty [2, 4, käännös ak]:

Asteikolla 1 (ei koskaan) - 5 (hyvin usein), kuinka usein viimeisten kuukausien aikana... 
  • sinun on ollut vaikea lopettaa pelaamista kun sinulla on ollut tylsää tai olet ollut netissä?
  • olet jatkanut pelaamista vaikka tarkoituksesi on ollut lopettaa?
  • muut ihmiset (vanhempasi, sisaruksesi, kaverisi) ovat sanoneet, että sinun pitäisi pelata vähemmän?
  • olet mieluummin pelannut kuin viettänyt aikaa perheesi tai ystäviesi kanssa?
  • olet ollut väsynyt tai uupunut pelaamisen takia?
  • olet ajatellut pelaamista silloinkin, kun et ole pelaamassa?
  • olet odottanut seuraavaa mahdollisuutta pelata?
  • olet itse ajatellut, että sinun pitäisi pelata vähemmän?
  • olet yrittänyt pelata vähemmän, mutta epäonnistunut?
  • olet tehnyt läksyt tai kotityöt huolimattomasti päästäksesi pelaamaan nopeammin?
  • olet laiminlyönyt velvollisuuksiasi (koulutehtäviä, kotitöitä, perhe-elämää) koska olet mieluummin pelannut?
  • pelannut pelejä kun olet ollut pahoilla mielin jostain?
  • käyttänyt pelejä paetaksesi surua tai huolia, tai saadaksesi helpotusta ikäviin tunteisiin?
  • tuntenut olosi levottomaksi, turhautuneeksi tai ärtyneeksi siksi, ettet voi pelata?
(Huomautetaan samantien, että kyselystä ei ole tarkoitus saada täysin minimipisteitä silloinkaan, kun pelaaminen on terveellä pohjalla. Elkää stressatko, en ole kutsumassa ketään riippuvaiseksi siksi, että kerran kuussa menee missio pitkäksi tai että välillä ei todellakaan nappaa mennä seurustelemaan faijan kanssa.)

Toisin sanoen: paljokaan pelaaminen ei ole haitaksi eikä edes ennustane riippuvuuden kehittymistä silloin, kun motivaationa on pelaamisen tuoma ilo eikä arkielämän huolien pakeneminen, ja kun pelaaminen ei häiritse muuta elämää. Sen sijaan rajoitettukin määrä pelaamista voi olla haitaksi, jos kuitenkin pelaaminen pyörii koko ajan mielessä ja pelaaminen on pakonomaista ja lopettaminen vaikeaa. Arvioitaessa tietokonepelaamisen osuutta jonkun ongelmista, on arvioitava pelaamisen laatua, ei määrää.

Erittäin kiinnostavaa on se, että uudessa, lihavuuden ja tietokonepelaamisen yhteyttä tutkivassa tutkimuksessa addiktion ja terveysvaikutusten välittäjänä toimi nimenomaan unenpuute - siinä määrin, että peliaddiktion ja lihavuuden välinen suora riski ei ole edes tilastollisesti merkitsevä mallissa, jossa unenpuute huomioidaan [2]. Unenpuute on tunnettu riskitekijä vähän kaikelle, ja yksi aikamme suurista kansanterveydellisistä ongelmista (viitteitä löytyy esimerkiksi tästä kirjoituksestani).

Take home messages:

  • Nukkukaa tarpeeksi!
  • Pelatkaa pelejä siksi, että se on kivaa, mutta älkää paetaksenne tosielämän huolia ja murheita.
  • Huolehtikaa siitä, että lasten ja nuorten rutiinit ovat kunnossa ja elämä tasapainoista - älkää kytätkö peliaikoja kellon kanssa. 
  • Huolestukaa, jos pelaaminen (oma tai lähimmäisen) vaikuttaa pakonomaiselta ja iloa tuottamattomalta. 


3.5.2016

Tappaako älypuhelin aivosi?


Toimittaja Sanna Ukkola kirjoittaa kolumnissaan älypuhelinten tuhoavan aivomme kehottaen varmuuden vuoksi vielä otsikossa, että "Älä lue tätä älypuhelimella" [1]. Ukkolan mukaan kännykät erkaannuttavat meidät toisistamme, estävät meitä olemasta läsnä, mädättävät aivomme, estävät meitä nukkumasta, tuhoavat keskittymiskykymme, aiheuttavat väsymystä ja masennusta sekä alentavat hedelmällisyyttä.

Ukkolan läsnäoloa kännykät kyllä ovat estäneet, sillä hän on viettänyt vappupiknikkinsä tarkkailemalla ja laskemalla miten muut ihmiset käyttävät kännyköitään. Kuvittelisi, että jotain parempaakin tekemistä voisi Kaivopuistosta aurinkoisena vapunpäivänä löytyä, mutta kukin tyylillään. Ukkola on myöskin tyrmistynyt, että ihmiset luopuisivat mieluummin pikkusormestaan kuin internetistä. Hän ilmeisesti siis oletti, että ihmiset mieluummin istuisivat sohvalla ihailemassa pikkusormeaan kuin käyttäisivät nettipankkia, viestittelisivät kavereille, katselisivat lastenlasten kuvia, saisivat kutsuja juhliin, varaisivat ajan lääkäriin, tarkistaisivat säätiedotuksen ennen uloslähtöä, pelaisivat pelejä JA katselisivat tv-sarjoja. Aika tärkeä sormi!

No, se siitä. Pöyristely on aina helppoa. Jos otetaan faktapohjaisemmalla linjalla, niin oikeastaan kaikki, mitä Ukkolan väitteistä tarvitsee tietää on, että kun hän jutussaan sanoo, että jokin asia on tietyllä tavalla "tutkimusten mukaan", hänen viitteinään ovat Huffington Post ja The Telegraph, eikä hän ole viitsinyt ilmeisesti seurata lähteitään yhtään sen enempää, saati ajatella niitä kriittisesti, tai tehdä edes Google-hakua hassuimmille väitteille laittaen perään sanan "myth" (kikka, jonka luulisi ammatikseen YLElle sisältöä tuottavan tietävän?). Mutta päätin selvittää pitemmälle.

Ukkolan ensimmäinen lähdelinkki (jossa äärimmäisen harhaanjohtavasti tekstinä "tutkimusten mukaan"!) vie Huffington Postin click-bait-juttuun nimeltään "8 Ways Your Smartphone Completely Messes With Your Life"[2] ja toinen The Telegraphin juttuun siitä, kuinka ihmisen attention span on koko ajan laskenut ja on nyt jo alhaisempi kuin kultakalan[3]. Seurasin näistä edelleen lähdelinkkejä niin pitkälle kuin pääsin, ja pyörittyäni aikani ympyrää toisiinsa linkittelevillä puhelimien aivot mädättävää pahuutta toistelevilla populääriclickbait-sivustoilla faktoja löytyikin - hieman yllättäen - aika paljon.

Kiinnostavaa on se, kuinka pieni osa näistä faktoista itse asiassa käsitteli kännyköitä. Seuraava on lista niistä seikoista, joihin Ukkolan lähteiden mukaan hänen väitteensä kännyköiden aiheuttamasta hedelmättömyydestä ja kultakalan keskittymiskyvystä perustuvat:
  • Useissa Yhdysvaltain osavaltioissa kännykän käyttö ajaessa on laissa kielletty. [4]
  • Syöpien määrä ei ilmeisesti yleisesti ottaen ole lisääntynyt kännyköiden käytön lisääntymisen myötä, mutta yhdessä ruotsalaisessa tutkimuksessa on havaittu lisätutkimuksia vaativa mahdollinen yhteys kännykän korvalla pitämisen ja harvinaisten aivokasvainten välillä. [5]
  • Ihmiset nukkuvat nykyään liian vähän ja vähemmän kuin aikaisemmin. [6]
  • Lapset jotka istuvat ruudun ääressä (tässä tutkimuksessa lähinnä katsellen televisiota) ennen nukkumaanmenoa nukahtavat myöhemmin. [7]
  • Suuri osa ihmisistä ja nuoremmista ihmisistä vielä suurempi osa pitää kännykkää mukana makuuhuonessa. [8]
  • Runsas tietokoneen ja kännykän käyttö, erityisesti iltaisin, ennustaa unihäiriöitä ja masentuneisuutta, unenpuutteen toimiessa todennäköisenä välittäjänä. [9]
  • Kirjallisuuden lukeminen lisää mielenteorian ja empatian kykyjä. [10,11]
  • Ajattelua vaativa toiminta lapsuudessa ja keski-iässä suojaa ajattelukyvyn heikentymiseltä vanhuudessa. [12] Samoin myös muunlainen aktiivinen elämä keski-iässä. [13]
  • Nukkuminen heti uuden opiskelun päälle tehostaa opeteltavien asioiden jäämistä muistiin. [14
  • Taustavalaistusta e-kirjasta lukeminen vaikuttaa melatoniinin tuotantoon ja hidastaa nukahtamista, verrattuna lukemiseen paperisesta kirjasta. [15] Valon aallonpituudella on huomattava merkitys tälle ilmiölle (sinertävämpi valo -> voimakkaampi vaikutus. [16]
  • "Varastoon nukkuminen" saattaa vähentää unenpuutteen vaikutuksia. [17]
  • Unenpuute heikentää tunnetaitoja, ihmissuhdetaitoja, stressinsietokykyä, kykyä posiitiiviseen ajatteluun ja rakentavaan ongelmanratkaisuun, sekä lisää taipumusta taikauskoiseen ajatteluun [18] ja sydän- ja verisuonitauteihin [19]. Unenpuutteen vaikutus toimintakykyyn vastaa puolen promillen tai suurempaa humalaa [20]. Unenpuutteen aiheuttamat poissaolot ja työtehon alenemat tulevat myös yhteiskunnalle kalliiksi [21].
  • Unen saannissa auttaa mm. jalkojen pitäminen lämpimänä [22], mutta huoneen muuten viileänä [23,24]. Unen saantia sen sijaan haittaa esimerkiksi kofeiinin nauttiminen nukkumaanmenoa edeltävien kuuden tunnin aikana [25] (mutta kofeiinin kokonaiskulutus ei [24]), poikkeaminen tavallisesta ruokarytmistä illalla [26], kognitiivisesti stimuloiva toiminta sängyssä [24], nukahtamisympäristön meluisuus [24] ja tupakointi [27].
  • Paljon urheilevat ihmiset raportoivat nukkuvansa paremmin [28], mutta liikunnan ja unen yhteydestä on esitetty myös tuloksia, joiden mukaan riittävä uni lisää liikuntaa - ei päinvastoin. [29]
  • Päiväunet piristävät. [30313233]
  • Meditointi saattaa vähentää unen tarvetta. [34]
  • Tuoksuilla on vaikutusta vireystilaan ja uneen. [3536]
  • Uniapnea on vaarallista [37].
  • Puhelimen menettämisen pelko ("nomophobia") on mahdollisesti yksi aikakautemme spesifisistä fobioista [38], samaan tapaan kuin lentopelkoa esiintyy nykyään mutta ei ennen lentokoneiden keksimistä.
  • On helvetin häiritsevää, jos puhelimesi soi kesken psykologisen kokeen, vaikka luulet kääntäneesi siitä äänet pois [39].
  • Kännyköiden käyttö ahdistavien asioiden pakenemiseen saattaa aiheuttaa mielenterveysongelmia tai  niiden pahenemista, sen sijaan kännykän räplääminen tylsyyden poistamiseksi ei vaikuta sellaista aiheuttavan [40]. 
  • Ihmisten Facebookin käytön määrään liittyy se, kuinka paljon heidän aivonsa reagoivat henkilökohtaiseen maineeseen [41].
  • Ihmiset tykkää puhua itsestään [42].
  • Noin 10 % Facebookin käyttäjistä käyttö on riippuvuusmittareilla ongelmallista ja näillä samoilla ihmisillä on muita useammin myös tunnesäätelyn ja päihteiden käytön häiriöitä [43].
  • Suurempi määrä Facebookin käyttöä saattaa johtaa pieneen (mutta tilastollisesti merkitsevään) laskuun subjektiivisessa hyvinvoinnissa [44]. Vaikutus saattaa syntyä kateellisuuden kautta, ja on suurempi niillä, jotka passiivisesti seuraavat Facebookia sen sijaan että osallistuisivat aktiivisesti itse [45].
  • Internetistä saadulla informaatiolla voi olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia itsetuhoisiin nuoriin [46].
  • Ihmisillä, joilla on tapana "multitaskata" eli seurata ja käyttää yhtäaikaa erilaisia medioita, on suurempia vaikeuksia formaaleissa tehtävänvaihtotesteissä: heidän on esimerkiksi vaikeampaa suodattaa pois irrelevanttia informaatiota tai vaihtaa tehtävää. Kumpi on syy ja kumpi seuraus ei ole tiedossa. [47]
  • Myös yli 55-vuotiaat ihmiset oppivat nopeasti käyttämään internettiä tiedonhakuun, kunhan harjoittelevat [48].
  • Ihmisten ominaisuuksia, jotka yhdistyvät paljoon kännyköiden käyttöön ovat mm. vaikeus pitää huomiota siinä mitä on tekemässä, emotionaalinen epävakaus, ekstroverttiys, materialismi, sekä avoimuus uusille kokemuksille [49].
  • Joillain lemmikkikaloilla on (kaloiksi) erittäin hyvä muisti [50].

Mikä tämä "keskittymiskykymme huononee koko ajan ja meillä on nykyään lyhyempi attention span kuin kultakalalla" -legenda sitten on? Sen jäljittäminen osoittautuikin vähän haastavammaksi. Lähteeksi ilmoitetaan usein "Microsoftin uusi tutkimus", mutta Microsoftin itse toteuttamassa osuudessa Attention Spans -raportissa [51] ei itse asiassa ole minkäänlaista seurantadataa. Siellä on kuva, jossa väite esiintyy, mutta sen lähteeksi ilmoitetaan Statistic Brain, ilman tarkempaa viitettä.

Siltä sivustolta taas löytyy kyllä attention span -tilastoja [52], josta kyseiset luvut seisovat. Niiden (tai ehkä vain samalla sivulla olevien webbiselailulukujen?) lähteeksi mainitaan Weinrichin ja kumppaneiden tyypillistä loppukäyttäjän web-navigaatiota koskeva tutkimus [53]. Weinrichin (et al) artikkelissa kyseisiä lukuja ei esiinny ollenkaan - eikä myöskään kultakalojen webbiselailutavoista mainita mitään. Muiksi lähteiksi sivulla mainitaan yleismalkaisesti "National Center for Biotechnology Information, U.S. National Library of Medicine, The Associated Press". Kokonaisen tutkimustietokannan tai kansalliskirjaston ilmoittaminen lähteeksi on aika jännä veto, mutta ei tee tilastoista kovin uskottavia. 

Mitään seurantatutkimusta keskittymisjaksojen pituuksista viimeisen parin vuosikymmenen aikana en PubMedista hakemalla itse löytänyt. Enkä muuten ole ensimmäinen joka yrittää jäljittää tätä legendaa ja epäonnistuu [5354], vaikka joku pääsikin vähän pitemmälle ja löysi mainostoimiston, joka mahdollisesti ensinnä on väitettä siteerannut [54].

Mitä jäi käteen?
  • Älä käytä kännykkää kun ajat autoa (paitsi navigaattorina).
  • Nuku tarpeeksi. Se on oikeasti tosi tärkeää.
  • Älä lue tai katsele asioita sinivalaistulta ruudulta ennen nukkumaanmenoa.
  • Älä ylipäätäänkään tee mitään liian vireystilaa nostavaa (lue jännää kirjaa, pelaa peliä, roiku somessa) ennen nukkumaanmenoa. Opiskele jotain tylsää vaikka, muistat sen paremmin aamulla.
  • Muuten kirjallisuuden lukeminen kyllä kannattaa.
  • Kuten aktiivinen, innostava elämä muutenkin.
  • Älä yritä paeta pahaa oloa someen (tai internettiin muutenkaan), se ei toimi.
  • Jos roikut somessa: osallistu, älä vain passiivisesti tuijota muita ja kadehdi!
  • Ihmisten henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat paljon siihen miten he internettiä käyttävät ja kuka jää mihinkäkin "koukkuun".
  • Se kultakalajuttu on ihan höpöhöpöä.
  • Oikeesti, usko jo, nuku tarpeeksi.
Näistä lähtökohdista olisi saanut aikaan kiinnostavankin kolumnin. Sääli, ettei Ukkolan keskittymiskyky riittänyt sellaisen kirjoittamiseen.